Loppuhuipennuksen aika on koittanut! Thomas Taylorin kutkuttava kirja Mermedusa (2023) tuo Aaveranta-sarjan päätökseen. Kirjasarjan päähenkilö on nuori poika nimeltä Herbert Sitrus, joka huolehtii hotelli Nautiluksen löytötavaratoimistosta Aaverannan merenrantakaupungissa. Herbertin erikoisalaa on kadonneiden esineiden palauttaminen oikeille omistajilleen.
Kirjasarjassa esineiden taustojen penkominen johdattaa Herbertin ja hänen ystävänsä Orvokki Parman maagisten mysteerien äärelle. Taianomaisuus on Aaverannan kaupungin ominaispiirre, eikä se hätkäytä kaupungin asukkaita. Kuitenkin kun Mermedusa-kirjassa viisauksia sutkautteleva kissa lakkaa puhumasta ja lukuvinkkejä jakava meriapina menee epäkuntoon, on Herbertin ja Orvokin selvitettävä, onko niillä yhteys Aaverannan syvimmän salaisuuden kanssa.
Kaupungin syvimmästä salaisuudesta on vihjailtu lukijalle jo sarjan aikaisemmissa osissa. Viisiosaiseen kirjasarjaan voi uppoutua lukemalla teokset alkuperäiskielellä englanniksi tai Jaana Kapari-Jatan oivaltavina suomennoksina. Kirjasarjan teokset ovat Malamander (suom. Malamanteri), Gargantis, Shadowghast (suom. Kammovarjo), Festergrimm ja Mermedusa (suom. Mermeduusa). Luin Mermedusa-kirjan englanniksi, kuten tein myös Gargantis-kirjan kohdalla. Muut osat olen lukenut suomennoksina.
Tykkäsin Mermedusa-kirjassa siitä, että se on edellisosien tapaan juonivetoinen. Tasapainottelu Orvokin ja Herbertin ryhmädynamiikan välillä luo luontevaa rytmiä tarinankerrontaan. Orvokin päämäärätietoisuus johtaa ystävyksiä eteenpäin ja Herbertin pohdiskelu tuo rauhoittumisen hetkiä tarinaan. Mielsin Mermedusa-kirjan teemaksi identiteetin rakentumisen, kun Herbert ja Orvokki pohtivat, mihin he kuuluvat.
Mielestäni kirjasarja on kokonaisuutena vahva. Aaveranta pysyy läpi kirjasarjan tapahtumien miljöönä, mikä tuo syvyyttä tarinaan, kun kaupungista löytyy kirja toisensa jälkeen uusia piirteitä. Kirjan hahmot kehittyvät kirjasarjan aikana, ja esimerkiksi päähenkilö Herbert löytää itsestään rohkeutta. En kuitenkaan lämmennyt Mermedusa-kirjan loppuratkaisulle, koska se oli mielestäni liian tyhjentävä. Mielestäni osan kirjasarjassa käsitellyistä asioista olisi voinut jättää Mermedusa-kirjassa avoimiksi, eikä se olisi häirinnyt lukukokemusta.
Suosittelen kirjasarjaa salapoliisitarinoista kiinnostuneille lukijoille, jotka haluavat ahmaista kirjasarjan kerralla. Aaveranta-sarjan kirjat luokitellaan lasten- ja nuortenkirjojen kategoriaan, mutta uskon vanhempienkin lukijoiden viihtyvän kirjojen parissa niiden juonivetoisuuden takia. Joko sinä olet lukenut Aaveranta-kirjoja?