Mirjami Sirénin esikoisteos Kaupunki ilman koteja (2023) on vetävä nuortendystopia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat eristäytyneeseen Airepoliksen saarivaltioon, jonka asukkaat eivät viivy samassa asumuksessa vuorokautta pidempään. Jokainen yö tarkoittaa uutta majoituspaikkaa, ja päivistä uhrautuu monta tuntia suljetussa ideointikuutiossa. Sekä juurettomuus että ahtaan paikan kammo vievät voimavaroja kirjan päähenkilöltä, 14-vuotiaalta Kipinältä.
Toivo paremmasta huomisesta on saanut Kipinän perheen yrittämään pakoa Airepoliksen hallinnon vallan alta. Pakomatka tyssää isän pidätykseen, mikä saattaa Kipinän ja hänen siskonsa Vanamon hallinnon jatkuvan tarkkailun alaisiksi. Keneen Kipinä ja Vanamo voivat enää luottaa, jos he eivät tiedä kaikkea edes omasta isästään? Isän taustojen penkominen saattaa sisarukset entistä tietoisemmiksi Airepoliksessa vallitsevasta epätasa-arvosta ja asukkaiden oikeuksien polkemisesta.
Tykkäsin kirjassa siitä, että sen juoni oli kutsuva. Kirjan juoni jaksaa kantaa vetävän alun jälkeenkin. Kirjassa kuvattu maailma näyttäytyi lukijan silmin loogisena, minkä ansiosta sen maailmaan oli helppo päästä sisään. Lisäksi monen ikäiset hahmot toivat kirjan tarinaan kerroksellisuutta ja syvyyttä. Minua jäi häiritsemään kirjassa se, että moni hahmoista puri peloissaan tai turhautuessaan huultaan. Olisin toivonut heille erilaisia tapoja ilmaista turhautumisen ja pelon tunteita.
Kyseessä on tuore suomenkielinen kirja, joten on sääli, ettei sitä ole markkinoitu kovin näkyvästi. Toisaalta voi olla, etten ole ollut kirjan kohderyhmää, eikä siksi teoksen markkinointi ole saavuttanut minua. Kuitenkin jäin miettimään, etten voi tietää näin hyvän kirjan olemassaolosta, ellei kukaan sitä minulle kerro. Jos minun on ollut hankala aikuisena löytää tätä kirjaa, niin miten mahtaa olla kirjan kohdeyleisön eli nuorten kohdalla? Lisäksi olisin halunnut tietää hieman esikoiskirjailijan taustoista, mitä olisi tukenut lyhyt kirjailijaesittely kirjan sisäkannessa.
Kaiken kaikkiaan koin, että kirjan vahvin ansio oli sen juonen eheydessä. Kirjan teemaksi nousi toivo, joka näkyi hahmoja kannattelevana voimana. En ollut aikaisemmin kuullut tästä kirjasta, ja tulinkin löytäneeksi tämän teoksen kirjastosta, jossa kirjan ytimekäs nimi ja oivaltava kansi kutsuivat minua puoleensa. Karin Niemen suunnittelema kansi leikkii hahmojen silueteilla, mikä mielestäni jättää tarpeeksi tilaa lukijan mielikuvitukselle. Viihdyin kirjan parissa, ja soisinkin sen löytävän monen ikäisten lukijoiden pariin.